
Sopimushintainen isännöinti
Sopimushintainen isännöinti pitää kulut tasaisena ja helpottaa talouden ennakointia. Kiinteä isännöintipalkkio pitää sisällään aina sopimuksessa erikseen määritellyt, yksilöidyt tehtävät. Lisäksi sopimukseen kuuluu erillishinnoitellut palvelut kuten postimaksut, laskujen ja maksujen lähettäminen tms. tapahtumamääriin perustuvat tehtävät.
Olemme hyviä, koska:
Hyvä Isännöinti – Parempi elämä
Me Jippiläiset teemme asiat paremmin ja lopputuloksesta tinkimättä. Pidämme kiinteistöistä huolta kuin omastamme, kuuntelemme toiveitasi vähättelemättä pienintäkään ongelmaa. Lupaamme tehdä elämästäsi paremman tuottamalla lisäarvoa kaikin tavoin – myös yhteistyökumppaneitamme hyödyntäen.
Teemme toiveistasi totta
Hyvä asiakaspalvelu on meille kunnia-asia ja ystävällinen henkilökuntamme on aina valmiina auttamaan. Arkiset asiat hoidat helposti asiakaspalvelumme kanssa, joka neuvoo ja auttaa sinua pienissä tai suuremmissakin kysymyksissä.
Taitoa ja tuntemusta
Joukkoomme kuuluu Joensuussa ja Lieksassa yhteensä noin 30 alan ammattilaista, joista suuri osa on työskennellyt yrityksessämme jo pidemmän aikaa. Kasvaessamme olemme saaneet joukkoon myös uusia kasvoja taaten entistäkin monipuolisemman osaamisen.